About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

PIzzaa: leivinuunin ihanuudesta ja vaikeudesta


Olen onnekas. Minulla on leivinuuni. Mummolassakin oli. Aina siitä haaveilin. Ikävä etten pikkutyttönä ymmärtänyt imeä itseeni kaikkia leivinuunin lämmitys- ja käyttöniksejä mummaltani. Lohduttavaa, että vaikka olisinkin, jokainen uuni on yksilö, jonka kanssa on opeteltava yhteistyöhön juuri sen uunin ehdoilla. Ainakin tämän olen oppinut Jaakko Kolmosen mainiosta Leivinuuni- kirjasta.

Joulukinkkujen kanssa on muutamaan kertaan harjoiteltu, (juu, kannatta aloittaa "helpoista") leipääkin on koitettu paistaa ja pizzaa, mutta vähän vähäistä on ollut käyttö, kun en ole kerinnyt niin perinpohjin uuniini vielä tutustua. Nyt yritän paneutua asiaan. Mammalomallahan on aikaa... (NOT!)

Paukkupakkaset onneksi innostivat vähän harjoittelemaan ja tuloksista tulette vielä epäilemättä kuulemaan, kunhan lämmitysajat ja paistolämpötilat alkavat natsailla kohdilleen.


Ja koska himskatissa ne pellit saa sulkea?

Meillä oli kuitenkin viikolla Helsinkistä hiihtolomavieraita ja ajattelin sitten että jokainen saa tuunata oman pizzan. Hyviähän ne olivat ja kilvan kehuttiin, vaikka leipojana on totuuden nimessä sanottava, että kovasti oli rapsakka pohja. Taisi olla kuuma arina.

Tein perustaikinan durumista ja keitin itse tomaattikastikkeen. Lapset laittoivat päälle hyvinkin jauhelihapitoisen täytteen, me aikuiset herkuttelimme oliiveille, artisokansydämillä ja uunista oton jälkeen rucolalla ja parman kinkulla. Ja tietenkin öljyyn puristetulla valkosipulilla.


Lopputaikinan paistoin pannupizzoiksi valurautapannuilla, minkä inspiraation olin saanut Pastanjauhantaa-blogista. Mulla sitten lopuksi kuitenkin unohtuivat uuniin ja kuten rusinamaiset oliivitkin antavat ymmärtää, pohjan lisäksi myös päällisistä tuli rapsakkaa!



Musta tuntuu, että tämä saattaa olla elinikäinen oppimisprosessi edessä tämän uunin kanssa. Mutta ilon kautta, ilon kautta...

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pikaista kotikiinalaista tyylin Chop Suey


Tiesittekö, että Chop Suey ei oikeasti ole "mannerkiinalainen" ruokalaji ollenkaan, vaan amerikassa asuvien kiinalaisten kehittämä? No en tiennyt minäkään, mutta aina täällä virtuaalimaailmassa  valaistuu.
Chop Suey on siis ylipäänsä aivan tarkkaan määrittelemättä jotakin lihaa ja vihanneksia wokattuna.





Kiinalainenhan on tosi hyvää kotonakin kun sen valmistaa alusta asti, jos aikaa vaan riittää vihannesten pilkkomiseen. Itse paistotouhussahan ei paljon nokka tuhise. Nyt olin kuitenkin sortunut ostamaan paketin possunsuikaleita (no sentään edes marinoimattomia) ja halusin saada väelle vaan tavattoman nopeasti  ja helposti pötyä pöytään.

CHOP SUEY pikaisesti

possun suikalelihaa
1 pussi kiinalaisia wokkiwihanneksia pakasteesta
inkivääritahnaa
öljyä
soijaa
vettä
maizenaa

Paista kuumalla wokkipannulla kuumassa öljyssä possunsuikaleet, lisää sitten vihannekset ja inkivääri, mausta soijalla. Lisää hiukan nestettä ja suurusta maizenalla, niin saat kastikkeeseen mukavan kiillon. Tarjoile riisin kera.



Urho6v:n motto on jostain syystä:"Mä vihaan kiinalaista". Yritin lievittää näin pahaa asennevammaa tutustuttamalla poika puikolla syönnin saloihin. Valitettavasti visioni ei toteutunut, vaan pikkusyöjä löysi pikemminkin itsestään sisäisen rumpalinsa. Seurauksella, että nyt täytyy  muistaa seuraavaksi puikkoja tarvittaessa, että nostin ne "jäähylle" keittiön yläkaappien päälle...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kasviskaviaaria blineille


Apua, helmikuun viimeinen kolmannes jo käsillä, eivätkä meidän keittiössä ole vielä blinipannut käryn-siis kuumenneet...
Mutta onneksi on äiti, ihana äiti, joka ehti meidät jo yksi sunnuntai kutsua blineille.  Tarjolla oli näitä talven herkkuja mm. suolakurkun, smetanan ja hunajan,


kylmäsavulohen (kalastajan valmistamaa), ja poromoussen sekä tietenkin perinteisen mädin kera.


Mutta yllätys, yllätys, mikä oli tosi hyvää? Äiti oli myös valmistanut Ruokapirkan reseptillä kokeiluluonteisesti kasviskaviaaria, ja sehän osoittautuikin erittäin oivaksi blinin lisäkkeeksi. Minäkun olen niin kaavoihin kangistunut, että en aina lähde toteuttamaan noita kasvisreseptejä, kun en miellä itseäni kasvissyöjäksi, mutta taas tuli todistettua, että pitäisi ihmisen osata olla avarakatseisempi.

Eli jos siellä nyt on joku yhtä kaavoihin kangistunut kuin minä, niin suosittelen lämpimästi valmistamaan tätä lisäkettä, ihan vaan vaikka pöytäkunnallisille lihansyöjiä.



Kasvisviskaviaari


1 tlk (2 dl) kermaviiliä

1 1/2 dl maustekurkkuviipaleita kuutioituna

1 tomaatti kuutioituna

1/2 paprika kuutioituna

1 dl persiljaa hienonnettuna

1 rkl sinappia

1 rkl kapriksia

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Maistuu ihanalta kuumien, rapeiden, vastapaistettujen, voisulaa tihkuvien blinien kera.
 
Ja ensviikolla muuten ne blinipannut kuumenee meillä.

torstai 17. helmikuuta 2011

Rapsakkaa possunkylkeä


Nyt sitten lakeuksille oli vihdoinkin eksynyt ennen joulua oikein paikallisen Kurikkalaisen  possunlihan lähituottajan myyntipöytä paikalliseen cittariin. Sillä taisi olla jopa sorkkia myynnissä. Minä edes hätäpäissäni vanuin kiinni palaseen possunkylkeä kun olin sen perään jo haihatellut siskot kokkaa blogin inspiroimana. Oli pukattava se pakkaseen, kun siinä kohdassa ei ollut oikein possunkyljen valmistuksen mentävää aukkoa.

Helmikuun MeNaisissa oli sitten rapean possunkyjen resepti joka sai minut kaivamaan pakkaseen hylkäämäni kimpaleen esiin ja ryhtymään toimeen. Tuli kuulkaas hyvää, ellei täydellistä. Nahka on ihanan syötävää ja näkkärimäisen rapeaa ja liha maukasta ja suussasulavaa. Jaksan hämmästellä sitä, kuinka tuosta possun kyljen palasta, joka ihan tosissaan näyttää lähinnä palalta silavaa, niin vähän tuntuu siinä olevan liharaitoja, kuoriutuukin uunikäsittelyn jälkeen ihan lihaisia biittejä.
Reseptin mausteet ja kasvikset, jotka paistettiin kyljen kanssa uunissa ja sitten jatkojalostettiin kastikkeeksi vaihtuivat ihan simppeliin uunikasvispetiin, en kokenut kastiketta tässä niin tarpeelliseksi. Ja näinhän tämä oli vielä helpompaa...

Rapsakka possunkylki

600 g luutonta possunkylkeä
1 rkl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1rkl öljyä

2 sipulia
2 porkkanaa
1 bataatti
3 valkosipulinkynttä
timjamia

Leikkaa terävällä veitsellä possun nahkaan n. sentin välein ristiviillot, mutta älä viillä lihaan asti. (helpommin sanottu kuin tehty). Sivele pintaan öljy ja hiero suolaa ja pippuria lihan molemmin puolin. Nosta liha uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan 2 dl vettä. Paahda 225 uunissa 30 min. tai kunnes nahka on rapeaa (minulla kesti kauemmin).

Kuori ja pilko sillä välin kasvikset reiluiksi paloiksi. Ota liha uunista ja valele sen pintaa vuossa olevalla nesteellä. Nosta kasvikset, kuoritut valkosipulinkynnet ja timjami vuokaan siirtäen osan kasviksista lihan alle. lisää kasviksiinkin hiukan suolaa. Laske uunin lämpö 150 astetta ja paista vielä 1,5 h.

Valmiin kyljen on hyvä antaa vetäytyä hetki folion suojissa ennen leikkausta (meillä ei kyllä ehtinyt). Leikkaa reilun paksuisiksi siivuiksi.

Kyllä mun isä tykkäis tästä!

Pintaa ihanaa rapeaa...


Ja että rasvatasapaino pysyisi varmasti hallinnassa, paistoin vielä hapankorppukuorrutettuja paistinperunoita annoksen kylkeen.


maanantai 14. helmikuuta 2011

Puolukkapilvet vaikka ystävänpäivän jälkkäriksi



Kerrankin löytyi kaapista aineet valmiina reseptiin. RuokaPirkan helmikuu11 ehdotteli tälläistä jälkiruokaa.

Raikasta ja helppoa, pinkki säväys tekee siitä vaikkapa ystävänpäiväkelpoisen.

Ja iihana nimi!

Puolukkapilvet
5 annosta

1 prk  (2 1/2 dl ) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 dl puolukoita pakkasesta
1/2 dl tomusokeria
1 munanvalkuainen
1 rkl puolukka tai karpalolikööriä tai puolukkamehua

Koristeeksi puolukoita

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.

Sekoita monitoimikoneessa tai blenderissä leikkuuterällä jäiset puolukat, tomusokeri, valkuainen ja likööri tai mehu. Minulla ei olllut näistä mitään, vaikka mainostinkin alussa, että tykötarpeet löytyi. Laitoin aromiamehua kun sitä oli, eli soveltaa voi siis reseptin hengessä.
Jos seos on rakeista voit lisätä vielä tilkan nestettä ja kaavi puolukat kulhon reunoilta pohjalle. Anna koneen käydä hetken kunnes puolukkaseos on kuohkeaa.

Kaada puolukkaseos vaniljavaahdon joukkoon ja sekoita mutta jätä seos hiukan raidalliseksi
Lusikoi tai pursota( no turhan työlästä tuo jälkimmäinen) seos jälkiruokamaljoihin tai pieniin juomalaseihin tai jalallisiin viinilaseihin. Päälle muutama kokonainen puolukka.

Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Hyvää Ystävänpäivää!


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Linssi-juustokeitto


Lupasin itselleni laajentaa keittorepertuaariani ja kun sillä silmällä katselee, niin kyllähän niitä kiinnostavia reseptejä löytyykin. Ja kun ei aina paljasta kotiväelle suinpäin mitä keitto sisältää, voi tulla yllättäviä kehuja. Niinkuin tämän keiton kanssa. Jos olisin sanonut tarjoavani linssikeittoa keski-ikäisen aviomieheni alahuuli olisi ollut luultavasti vähintään yhtä pitkällä kuin 6v. poikani. Nyt ei autanut muuta kuin hämmästellä, että näin herkullista se voi olla linssikeitto.

Lisäksi helppoa valmistaa, edullista, terveellistä... kaikki keiton hyvät puolet. No toki tähän sujahti myös puoli pakettia sulatejuustoa, ettei nyt aivan intouduttaisi terveyslinjoille. Maullehan se tekee tietysti eetvarttia, vaikka jostakin syystä aina sulatejuustoa keittoon lisätessäni tunnen pienen omantunnonpistoksen. Juustollahan saa keitosta kuin keitosta herkkua, olipa sitten kyse kasvissose - sieni- kala -tai vaikka jauhelihakeitosta. "Kunnon kokki" saa taas keiton maut kohdilleen ihan ainesten omien makujen varassa. Toisaalta, onneksi useimmiten jääkaapissa on jotakin sulatejuustoa, jonka voi heittää kattilaan silloin kun tuntuu, että jotakin tästä vielä puuttuu. Ja sitten onkin herkku käsillä. Onko tämä keittiövilppiä?

Linssi-juustokeitto siis kotivinkin 2/11 numerosta täsmälleen kopsattuna.

Linssi-juustokeitto
4:lle

2 1/2 dl punaisia linssejä
1 sipuli
2 porkknaa
 1 paprika
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 l vettä
 2 kasvisliemikuutiota
 1/4 tl cayennepippuria
 (1-2  tl gram masalaa)
200g sulatejuustoa

Kuori ja leikkaa vihannekset pieniksi kuutioiksi.

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli, porkkana ja paprika sekä tomaattipyree, sekoittele kunnes sipuli hiukan pehmenee.

Lisää vesi, liemikuutiot, linssit, cayenne ja halutessasi garam masala (mulla ei ollut). Keittele keittoa hiljakseen 15-20 min kunnes linssit kypsyvät.

Lisää sulatejuusto pienenä nokareina ja anna sulaa joukkoon.

Tarjoile tuoreen leivän kanssa. Nautit!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ensimmäinen vuosi täynnä : 100 postausta ja sitten niitä postaamatta jääneitä vol II

Näinhän se sitten meni, Vuosi bloginpitoa täyttyi  helmikuun 8., enkä edes muistanut asiaa. Vasta huamattuani tehneeni tasan 100 postausta aloin katselemaan, että koskas se ensimmäinen nyt sitten olikaan?
Varsin mukavaa ja mukaansatempaavaa ja koukuttavaa tämä puuha kyllä on. Mukavinta on lukijoiden kommentit ja se, että lukijoita ylipäätään on!
Juhlistankin nyt ensimmäistä bloggausvuottani ja 100 kpl tekstejä valottamalla taas niitä kokeiluja, jotka eivät jostakin syystä päätyneetkään tekstiksi blogiini. Vol.1 löytyy jo viime vuoden puolelta.
Syynä on yleensä joko:
a) en ole blogannut ruokaa hetimmiten, ja nyt en enää kehtaa, koska en enää yksinkertaisesti muista miten sen tein tai mitä siihen laitoin...
b) luomus oli niin luokattoman huonon makuista ja epäonnistunutta, että sitä ei kehtaisi esittää edes osiossa "älä kokeile tätä kotona"...

Olkaa hyvä ja nauttikaa: (mutta älkää välttämättä kokeilko kotona)



Tämä kaunis piirakka saa luvan aloittaa, koska sen alemmas ei ehkä kukaan voi kekseliäisyydessään vajota. Tilanne: meille oli tulossa vieraita, tarjottavaa 0. Ajattelin pyöräyttää piirakan, aineksista mitä kaapissa oli. Pohjan tein  suolaisesta pakastepiirakkataikinasta. Saatuja omenoita oli vielä pilvin pimein +jääkaapissa monemmoista juustonkannikkaa ja raasteen loppua. Omena ja juusto ne yhteen soppii, eikö vaan? No ei ainakaan tässä piiraassa. En enää muista mitä muuta laitoin (tässä esimerkissä siis jouhevasti yhdistettynä a ja b), mutta sen muistan, etten kuuna päivänä ole maistanut mitään näin mautonta. Ei edes ollut pahaa, oli niin mautonta. Styroxpahvipiiras.


Makeat piiraat eivät liiemmin natsanneet viime vuonna. Tämän jostain ruotsalaisesta julkaisusta ottamani raparperipiiraan tein Urhon synttäreille aikuisia ajatellen. Ohjeessa oli kiehtovasti yhdistetty raparperiin marsipaania. Kuva ei ole otettu kuitenkaan juhlien alussa vaan lopussa. Se kertonee omaa karua kieltään piirakan maistuvuudesta (sana siis ilmeiseti kiersi)... No tulipahan tehtyä.


Samoilla synttäreillä oli Urholle myös Gormiti-kakku, muttas kannattaneeko tuota valmista siirtokuvakoristelua nyt ihmeemmin bloggailla.


Menee nyt aivan leipomolinjalle. Sillä nämä eivät ole lihapullia, eikä edes punajuurella maustettuja falafellejä (idea!idea!) vaan tuotannon vaiheessa olevia Bakerellalta kopsattuja Cakepopseja (googlatkaa, jos uutta teille). Vaikka pallukoiden koosta ei tässä saa kuvaa, voin kertoa, että niistä tuli vähän liian suuriakin ehkä ja sitten kun asensin sen tikun niihin ja yritin kuorruttaa dippaamalla vaaleanpunaiseen Candymelttiin, eivät nua rumaaseet jaksaneet pysyä tikuissa vaan likuivat autuaasti kellumaan sinne kuorrutteen keskelle. Not good. Not good at all. Vasta myöhemmin olen nyt nähnyt videolta tempun salaisuuden, eli kasta ensin tikku kuorrutteeseen ja keihästä pieni pallo vasta siihen sen jälkeen ja sitten vasta kuorrutteeseen. Ehkä uskallan kokeilla vielä joskus. Sillä olis ne niin söpöjä.



Pastaa alla anemia. Ei väriä, ei makua.


Minä luulla tämä olla oikein maukas resepti. Kyseessä Vietnamilainen pihvi. Eli mediumiksi grillatut entrecoteet suikaloidaan ja marinoidaan paiston jälkeen ihanan aasialaistyylisellä kastikkeella.
Mutta jos grillimestari yrittää samalla kattaa pöytää/katsoa lapsia/ viihdyttää vieraita ja komentaa koiraa, saattavat pihvit astua sen heiveröisen viivan yli, joka erottaa mediumin kengän pohjasta. Teoriassa mahdollista. Käytännössä meillä hyvin todennäköistä. Vai pilkahtaako kuvassa pinkkiä?


Tämä kesällä Maaningalla valmistettu carpaccio oli oikeasti hyvää. Kesällä en vain kerennyt postailla. Olis pitäny!



Samoin kävi grillissä valmistuneelle Paellalleni, joka oli tosi hyvää, vaikka unohdinkin jääkaappiin lohkomani sitruunat tarjoilusta. Lisäksi unohdin kuinka tätä herkkua oikein valmistinkaan.



Ja vielä loppuun Urhon6v pyynnöstä parasta meillä syötyä ruokaa ikinä ikinä ikinä eli
Ravioli Zuoraan Bur'Gista.
Reseptiä en paljasta.


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Lohta yhden pannun taktiikalla







Aina ilahduttavaa törmätä simppeliin reseptiin, jonka tuloksena syntyy konstailematon, herkullinen ateria. Tämä ruislohen resepti esiteltiin Kotivinkki 2/11 artikkelissa "Hyvää ruokaa, vähän tiskiä".

Ja sekös mulle passaa! Ruoka oli niin hyvää että sopii  kyllä tarjoilla vaikka viikonlopun ystäväperheen vierailulla, mutta tarpeeksi konstailematonta myös arjen ruokapöytään. Ja aina kiva löytää pientä twistiä raakaaineeseen, jota sen monista mahdollisuuksista huolimatta jotenkin jumittuu laittamaan  aina samoin reseptein (no siis paistetut medaljongit, uunilohi ja lohikeitto, siinä valitettavasti meidän lohireseptit...).

Reseptissä valmistuu siis koko ateriakokonaisuus. Lisäksi tein vielä vihreää salaattia. Alkuperäisen ohjeen ruiskorppujauhojen sijaan käytin hapankorppumurskaa, taitaa olla vielä maukkaampaa. Kastike oli ehdottamasti annoksen kruunu ja tällä kertaa käytin siihen ihan sitä vetelänmallista luonnonjugurttia, vaikka yleensä teenkin kaiken turkkilaiseen jugurttiin. Tähän tuo lievempi versio istui hyvin. piparjuurikastikkeen tein wasabista, mutta siis tavallinen piparjuuritahnakin käy hyvin

Ruislohta yhden pannun taktiikalla, lanttiperunat ja wasabikastike
4 annosta

6 perunaa (jauhoista lajiketta
1 rkl öljyä
 suolaa
mustapippuria myllystä
600g lohifilettä
4tl dijonsinappia
n. 1 dl hapankorppumurskaa

Wasabikastike

2dl jogurttia
1 rkl wasabitahnaa tai piparjuuritahnaa
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
2rkl kapriksia
1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna (minä käytin kyllä pakastettua, se on ok kun sen lisää jäisenä)

 Pese perunat ja leikkaa noin sentin paksuisiksi lanteiksi, ripottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria ja levittele leivinpaperiln päälle uuninpellille.

Leikkaa fileestä 4 annospalaa. Voitele palat  päältä sinapilla, sen jälkeen mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripota päälle lopulsi reilusti hapankorppumurskaa. Nosta palat leivinpaperille perunoiden viereen.

Ruoka kypsyy yhtäaikaisesti uunin keski-osassa 225 asteessa n. 25 minuuttia

Kalan kypsyessä sekoita kaikki kastikkeen aineet kulhossa.

Erittäin jees!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Väsyneen mutta onnellisen äidin sämpylät


Nämä postaukseni otsikot, ja kenties jututkin, ovat nyt sattuneesta syystä hyvin lapsentekohenkisiä. Mutta koska tämä on aidon ihmisen pitämä, oikeassa elämässä tapahtuvaa ruoanlaittoa ja ruokajuttuja käsittelevä blogi, toivon, että se ei häiritse ketään. Tosiasiahan on että se mitä tapahtuu meikäläisen arjessa ja juhlassa peilautuu suoraan tänne blogini juttuihin. Ja nyt on tämä maitotyttö aika vahvasti framilla.

Laitoksen pitkähköksi venähtäneeltä keikalta kotiuduttuani jääkaapissa odotti useampi purkki vanhentunutta maitoa. Anoppi siitä jo väänsi uunissa kropsua ja pannulla lättyjä, mutta aina vaan tavaraa oli tarjolla. Pullaa ei nyt kukaan jaksanut keskittyä vääntämään, mutta sämpyläthän voi aina tekaista. Varsinkin kun olin joulupukilta saamaani mainioon Apukokin keittokirjaan jo merkannut kokeiltavien listalle helppoakin helpommat lusikkasämpylät. Aineet sekaisin kulhossa ja lusikalla nostellaan  kokkareita leivinpellille. Ja mikäs sen helpompaa vähän väsyneelle äidille.

Esikuvareseptin tuorehiiva vaihtui kuivaan, neste vedestä maitoon ja kaurahiutaleet ruisleseiksi, mutta säveltäminenhän on sallittua.

Vaikka näiden sämpylöiden paras ominaisuus ei olekaan ulkonäkö, tuli niistä silti mielestäni ihan tarpeeksi hienoja. Ja pehmeitä.

Tämmösiä rumiluksia vielä uuniin mennessä


Väsyneen mutta onnellisen äidin sämpylät

1 pussi kuivahiivaa
5dl lämmitettyä maitoa
 1tl suolaa
1rkl hunajaa
0,5 dl öljyä
2dl ruislesitä
7-8 dl vehnäjauhoja

Pinnalle halutessasi jotain siemeniä


Mittaa kädenlämpöiseen maitoon suola, hunaja ja öljy. Mittaa leseet, osa vehnäjauhoista ja hiiva yhteen ja lisää ne nesteeseen. Sen jälkeen lisää loput jauhoista desi kerrallaan. Teen tämän yleiskoneen vaivatessa taikinaa, niin edes kädet ei sotkeennu. Taikina on hyvän paksuista silloin kun "voit vielä juuri ja juuri lusikoida kekoja pellille."

Anna taikinan kohota tunti liinan alla ja nostele se sitten kahden ruokalusikan avulla pellille keoiksi.
Ripottele päälle halutessasi sesamin-, unikon-, auringonkukan- tai niinkuin tässä kurpitsansiemeniä.

Paisto 225 astetta noin 20 minuuttia.

Oikein tuli pehmoisia ja makoisia sämpylöitä ja minusta yllättävän kauniitakin, vaikka resepti pelottelikin, ettei ulkonäkö ole välttämättä paras.


Urho6v veteli heti 3 iltapalaksi. Ja niin äiti oli edelleen (väsynyt mutta) onnellinen.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Runebergintortut pienessä maistissa



Ei ei. Postauksen otsikko ei viittaa kokin leivontakuntoon. Se ei myöskään viittaa torttujen kostutukseen manteliliköörillä tai punssilla, koska sitäkään ei tapahtunut. Sen sijaan se kylläkin viittaa torttujen hiukan horjuvaan asentoon, joka syntyi meikäläisen neronleimauksen tuloksena. Ja itse asiassa, otsikko sopinee myös aiheeseen, muistan jostain lukeneeni että Runebergin Jussihan se söi näitä torttuja aamulla krapularyyppynsä kera.

Se neronleimaus: en halunnut tehdä muffinsinmallisia torttuja vaan lähdin tavoittelemaan tätä korkeanpaa sylinterimallia. Kuitenkaan minullakaan ei ole tuota hienoa Runebergin torttuvuokaa, mutta koska olen emäntänä (omasta mielestäni) sekä katevä että pätevä, keksin että muffinsivuokaa ja leivinpaperia käyttämällä pääsen näppärästi samaan lopputulokseen. Kas näin:


Hyvä idea, vai mitä? Vahinko vaan, että ei toiminut. Lopputuloksena 12 sinne sun tänne tursuavaa torttendaalia, jokahinen lievästi kallellaan jonnekin suuntaan.

Mutta kuten Master- vai oliko se top chef- ? ohjelmassakin sanottiin. TÄRKEINTÄ ON MAKU!
Ja sen puoleen nämä olivat onnistuneita. Myöskin sopivan kosteita, kiitos omppuhillon, luulen ma.

Resepti on kooste eri lähteistä yhdisteltyä.



Runebergintortut

12kpl

150g pehmeää voita
 1dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
 50g mantelijauhetta
1,5dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
2dl murustettuja pipareita (minulla ruispipareita)
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl omenasosetta (äitini kotitekoista)
1 dl maitoa
 karvasmanteliaromia

Pinnalle vadelmamarmeladia ja valkoista sokerikuorrutetta

Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerralla hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan yhdessä omenasoseen ja maidon kanssa. Mausta tosi varovasti tippa kerrallaan karvasmanteliaromilla, on nääs tujua tavaraa.

Jaa taikina hyväksi katsomiisi vuokiin ja paista vartti 200 asteessa.

Koristele pursottamalla keskelle torttua vadelmamarmeladisilmä ja sen ympärille sokerrikuorruterinki, joka tällä kertaa tuli meillä ihan valmiista tuubista, niin laiska mä oon.

Siis Hyvää Runebergin päivää kaikille! Erityisesti Porvooseen! Eiköhän keksitä Aleksis Kivellekin joku leivonnainen? esim. kivenkovat sämpylät, mulla olis jo monta hyvää reseptiä...

perjantai 4. helmikuuta 2011

Maitotyttö ja eräskin ruoka-arvostelu


Maitotyttö siis saatiin maailmaan perjantaina 21.01 klo 12:54 lyhyen luomu/imukuppisynnytyksen (mikä yhdistelmä!)jälkeen. 51cm ja 4054g. Likka oli valmis kotiin lähtöön jo sunnuntaina, mutta äiteensä takia joutui  viipymään aina keskiviikkoon asti, kunnes äitikin päätti, että kotiin on päästävä.

Tuntuu että Blogistanian viisumi on vähän katkolla, aikaa ei paljon maitobaarin pidosta näinä ekoina viikkoina jää, ja sekin mikä jää on jaettava perheen miesten kesken.

Mutta koska, en ole vielä tämän blogin historiassa postannut ainoatakaan ravintola/ruoka-arvostelua, olkoon sen aika nyt, juurihan tuli vietettyä melkein viikko muiden leivissä, niin sanoakseni.

Minulla siis on ilo sanoin ja huonoin kännykkäkuvin esitellä muutama ote täysipainoisesta, ravintosuosituksiin perustavasta sairaalaruoasta. Kadehtikaa ihmiset, kadehtikaa!


Ruoka tarjoillaan siis valmiiksi annosteltuna.Täsä esimerkki-illallinen numero 1.


Olisiko tämä ns. merimiespihvi "runsaalla perunalla"?

Ruokien nimiähän syöjä ei saa tietoonsa, joten tunnistus on tapahduttava omia aisteja käyttäen ruokatarjottimelta. Tätä pääruokaa epäilen merimiespihviksi, vaikka pihviosuus tuntuukin paistavan poissaolollaan. Palan painikkeeksi tarjoiltiin lasi maitoa, margariininappi ja ruisleivänsiivu. Jälkiruokana oli jokseenkin kolhuinen päärynä, sinänsä kyllä mehukas. Salaatti/kasvisosastoa suolakurkkulisäke:


Ja joku toinen päivä:


Kasvispihviä (well done) ja pirusti tuota kansantaloutemme pelastajaa perunaa.Maistuu just siltä miltä näyttää.



Annokseen kuului myös ravitseva pastasalaatti, joka ikään kuin sitoi aterian eri komponentit harmoniseksi kokonaisuudeksi.



Jälkiruoka jäi olemattomilla kulinaristin taidoillani valitettavasti tunnistamatta. Ulkonäöltään se sopi kuitenkin laitoksen sinappitehdas-henkiseen imagoon.

Enempiä ei äiti jaksanut kuvailla, vaan tyytyi nautiskelemaan kulloisistakin aterioista, joita olivat mm. nakit ja pussimuusi ja iltapalaleipien gotler-leikkeet. Että pysyivät ainakin rasvaprosentit kohdillaan!




Onneksi edes jollakin oli nälkä!